JÄMTLANNINPYSTYKORVA
RUSKAMETSÄN ALBERT

Synt. 22.04.2004
Emä: FIN KVA Lumpelan Milla
Isä: FIN KVA, S KVA Tupa-Ukon Jermu
Kasv. Janne Romakkaniemi, Pello
Om. Jari Ekonoja & Heidi Karvonen, Tornio











Albert tuli meille kesällä 2004. Asuimme silloin rivitalossa ja Albert saikin oppia sisäkoiraksi. Oikein hyvin koira oppi tavoille.
Innostuimme toko-harrastuksesta, kun huomasin Albertin tottelevan hyvin kotioloissa. Lähdimme alkeis-tokoon eli tapakasvatuskurssille. Ensin meinasi olla hieman keskittymisongelmia, koska siellä oli niin paljon muita koiria. Sitten Albert hoksasi, että "Haa, täällähän tehdään kaikkea kivaa ja saa paljon namia!" Kurssi meni hienosti läpi ja saimme todistuksen. Jatkoimme harrastusta myös jatkokurssin verran. Sen jälkeen on harjoiteltu opittuja taitoja kotioloissa.

Kertoilenpas hieman esimerkkejä Albertin tottelevaisuus-taidoista: Ruokaa vietäessä koira odottaa käskyä "Ole hyvä" ennen kuin alkaa syömään. Samalla myös istuu nätisti odottaessa ruokaa. Palloa haetaan "Hakee pallo" -käskyllä. Harjoitellessamme seuraamista koira kävelee nätisti vierellä "seuraa" -käskyllä ja osaa kävellä myös erittäin hitaasti hiipien "hitaasti" -käskyllä. Kaikkein huvittavin juttu kuitenkin kaikkien mielestä on "tassut ylös" -temppu. Se saa aina ihmisten suupielet virneeseen, varsinkin metsämiesten;-)


Albertin kaikista tärkein harrastus (rotunsa mukaisesti) on ehdottomasti hirvimetsästys! Saalista on saatu ja kokeissakin on käyty muutaman kerran. Moni kysyy, miten tokoilu on vaikuttanut metsästyskoiran luonteeseen. Sehän on vaikuttanut pelkästään positiivisesti. Koirasta on tullut sosiaalinen ja kuuntelee aika paljon käskyjä. Tosin metsävietti välillä vetää pidemmän korren, kun koiraa kutsutaan luokse. 


ALBERT KOIRANETISSÄ